Johdanto 2
MAAILMAN TILA
Julkaistu Englannin kielellä 22. Elokuuta 2005
Kuluneet viime vuosikymmenet menneestä vuosituhannesta aina tähän päivään saakka, ihmiskunta on nähnyt ja kokenut lukuisia tuhoja monin paikoin ympäri maailmaa. Nuo tapahtumat muistuttavat meitä Pyhässä Raamatussa olevien Jumalan Profeettojen kirjoituksista, koskien niin kutsuttua "maailman loppua" ja "Suurta ja Pelättävää Herran Päivää". Ilman, että ne puskevat kohti toteutumistaan, ne eivät olisi meidän puheissamme ja keskusteluissamme. Uskonnotkin ovat kuitenkin tiukka-huulisia ja vaitonaisia asiasta. Miksi? Yksinkertaisesti syystä, että heillä ei ole tarpeeksi tietoa näistä asioista!
Lähemmin tarkasteltuina nämä tapahtumat ympäri maapalloa kertovat hätkähdyttävästi merkin Pyhässä Raamatussa ilmoitettujen Profeettojen ilmestysten toteutumisen olevan lähellä. Koska ilmestyksiä ei ole vielä täysin paljastettu, niin ihmiset murehtivat kuinka kaikki oikein tulee tapahtumaan.
Maestro Eraño M. Evangelista näyttää ja selittää meille Jumalan Profeettojen antamien ilmestysten yksityiskohdat, jotta me kykenisimme paremmin ymmärtämään Jumalan Viestin meille kaikille. Mikä tämän ajan tapahtumista antaisi ajatuksen, että "maailman loppu" on lähestymässä?
Havainnoidessa käsityskyvyllään kaikkea tapahtuvaa, niin tämän hetken kehitys on kohti uutta ajanjaksoa ihmiskunnan historiassa ja se on täynnä seuraavaa:
Sotia ja vihamielisyyksiä käydään eri aiheuttajien johdosta ja erilaisista motivaatioista: siviilisodat, Terrorismi, Uskonnolliset ääriliikkeet, Itsemurhapommittajat, Kansanmurhat ja niin edelleen. Jatkuvasti kasvava ailahtelevaisuus poliittisesti, taloudellisesti, uskonnollisesti ja kulttuurisesti, joiden eroavaisuudet näyttävät saavan aikaan leimahduksia, jotka ovat kypsiä syttymään milloin tahansa: Afganistan, Pakistan, Irak, Georgia ja seuraavaksi Iran, Pohjois-Korea, Palestiina, Israel? Uhkakuvat jopa pahemman luokan sodista ovat; mahdollinen ydinsota, avaruusajan teknologia, biologinen ja kemiallinen sodankäynti, jotka ovat myös nopeasti täyttä todellisuutta.
Köyhyys, Nälänhätä ja Kodittomuus: Omissa maissamme lisääntyvä työttömien määrä, ilman riittävää apua ja ohjaamista olevat: Nigeria, Malawi, Pohjois-Korea, Sudan ja seuraavaksi ITÄ AFRIKKA? Meidän sukupolvemme aikana on kehittynyt teknologia, jolloin me voimme tuottaa enemmän kuin kulutamme, niin miksi silti ihmiset nääntyvät nälkään ja puutteeseen? Onko maailma liian suuri, meidän ojentaa auttava kätemme ja tarjota hieman ruokaa tarvitseville?
Taudit: AIDS - HIV, EBOLA, H5N1 - Lintuinfluenssavirus, SARS, H1N1 - Sikaflunssa, Suu ja Sorkkatauti ja mitä seuraavaksi?
Ympäristön Saastuminen ja Rappeutuminen, kestämätön luonnon resurssien käyttö maailmassa: Öljyä läikkyy, myrkylliset saasteet, saastuttavat ajoneuvot ja teollisuuden kaasupäästöt, otsonikerroksen ehtyminen, aavikoituminen, hellittämätön öljyvarojen tuhlaus ja mitä seuraavaksi? Me olemme ottaneet paljon Maasta, vähän annamme takaisin, emme anna maalle edes vähäistä levähdysaikaa.
Maapallon Lämpeneminen/Ilmaston Muutos: Lämpöaallot, Arktisten jäätiköiden sulaminen, jäätiköiden vetäytyminen, tulvat, vuorovedet, tsunamit, alamailla sijaitsevien kaupunkien vajoaminen, saastekeskukset, maan geografian uudelleen muovaus ja ilmastolliset ääri-ilmiöt.
Katastrofit (Luonnolliset): Tulvat monissa kaupungeissa, voimakkaat aallot ja tsunamit, merenpinnan nousu, äärimmäiset ilmastonmuutokset, rankat myrskyt kuten Andrew, Katrina, Rita, Wilma ja muut ja mitä seuraavaksi?
Katastrofit (Ihmisten tekemät): Lento-onnettomuudet, laivat uppoavat, kaivostulipalot ja räjähdykset ja teollisuuden onnettomuudet.
Maanjäristykset: Filippiinit 1990, Japani 1995, Turkki 1997, Iran 2003, Kalifornia, USA 2004, Indonesia 2004, Pakistan 2005, Indonesia 2006 ja viimeaikaiset katastrofit Haitilla ja Chilessä 2010, Uusi-Seelanti ja Japani 2011 ja. Mitä seuraavaksi, SE SUURI?
Tulivuorenpurkaukset: Mt. Pinatubo 1991, Mount Unzen 1991 Japani, Soufrière Hills 1995 Länsi-Intia ja muut äskettäin.
Ydinvoimala Räjähdykset ja Onnettomuudet: Hiroshima & Nagasaki, ydinonnettomuudet - Tshernobyl Venäjä, Three Mile Island, Pennsylvania USA, ja niin edelleen.
Maailmanlaajuiset Talouskriisit: Aasian taloudellinen romahdus, US sub-prime lainakriisi, lainat ja talouden romahdus, maailman taloudelliset ja rahoitukselliset kriisit, polttoaine ja energia kriisit, ruokatuotanto ja siinä niukkuus, Kiinassa tuotteiden pula ja muut maailmaa koettelevat kriisit. Mitä seuraavaksi? Vesi ja ruoka kriisit?
Sanoma Tapahtumien "Takana"
Emmekö me ole huomanneet, että mitä kovemmin me rukoilemme jumaliltamme korjausta ongelmiin, niin sitä useammin ja koskettavammin tuhot meitä kohtaavat? Miksi? Luultavasti me emme ole tietoisia, mitä tapahtumat tahtovat kertoa meille.
Miksi ne tapahtuvat?
Me vakuutamme sinulle, että epätavallisten tapahtumien taustalla on syy.
Selitykset löytyvät Pyhästä Raamatusta ja ne on kirjoitettu sinne kauan sitten.
Näitä ovat Maestro Eraño M. Evangelistan ilmestysten aiheet, joihin saamme myöhemmin selityksen.
"Herran Päivä"
Kukaan ei kykene kuvailemaan tuota "päivää", paitsi sen mitä on kirjoitettu Pyhään Raamattuun.
Maestro Evangelistan ilmestysten kautta me tulemme jokainen näkemän ja ymmärtämään ilmestysten täyttymisestä kertovat merkit, jotka ovat Profeettojen kirjoittamina Pyhässä Raamatussa.
Me näemme ihmisten rukoilevan kysellen Jumalalta, "Miksi näitä tapahtuu" Ovatko heidän rukouksensa vastatut? Vai mikä jumala heille vastaisi?
Uskontojen johtajat eivät kykene selittämän tapahtuvia katastrofeja ja he sanovat vain, että se on "Jumalan Tahto" ja kyse on kirouksesta.
Tietävätkö he syyn ja juuren kirouksen aiheuttajalle, josta he puhuvat? Mikäli Jumala on antanut kaiken anteeksi Jeesuksen kuolemassa, niin miksi maailman päällä on yhä kirous? Ihmiskunnan tulisi elää rauhan tilassa ilman kärsimyksiä, ei enää katastrofeja eikä sotia valtioiden välillä.
Onko maailma todellakin kirottu? Mikä siihen on syynä?
Uskonnot eivät anna painoarvoa asialle ja saattavat jopa sanoa, että asiasta on turha puhua. Kykenevätkö he antamaan meille parempia selityksiä katastrofeja koskien? Tiedemiehet voivat kyetä selittämään miksi näitä katastrofeja tapahtuu, mitä heidän jumalansa niistä sanovat?
Tiedemiehet voivat kyetä selittämään kuinka näitä mullistuksia tapahtuu, perustuen heidän erikoisalan tutkimuksiinsa, mutta he eivät pysty selittämään aikaansaajaa voimakkuudeltaan lisääntyville ympäri maailmaa tapahtuville tuhoisille tapahtumille
Toivottomuuden aikoina uskonnolliset johtajat ja tiedemiehet voivat ainoastaan sanoa meille, että käänny Jumalan puoleen. Kuinka monta miljoonaa kertaa uskonnot, yhdessä seuraajiensa kanssa ovat toistuvasti kääntyneet arvostettujen jumaliensa puoleen? Kysykäämme heiltä: Ovatko tuhot, sodat ja muut katastrofit loppuneet? Eivät ole? Tämä todistaa heidän jumaliensa olevan voimattomia!
Maestro Eraño M. Evangelista kysyy: Mikä on Jumalan Nimi, kenen puoleen meidän tulisi kääntyä? Onko tämä kysymys olennaisen tärkeä? Kyllä on, erittäin tärkeä! Kaikki riippuu siitä, sitten kun "Suuri ja Pelättävä Herran Päivä" tulee.
Asian tulisi olla meidän huolenaiheenamme ja meidän täytyy tietää aiheuttaja kohtaamillemme kärsimyksille tässä ajassa. Todellakin, me emme tiedä kuka Jumala on. Me emme edes tiedosta, että Jumala on todella vihainen meille maailman ihmisille. Me olemme jo lähellä "Suurta ja Pelättävää Herran Päivää". Minkälainen päivä se on?
Maestro Evangelista valaisee meitä tuota päivää koskien.
Aivan kuin nykyisessä ahdistavuudessa, tukaluudessa ja epävarmuudessa ei olisi tarpeeksi, niin eräs radikaali johtaja on uhannut hyökätä ja tuhota Jerusalemin. Joko hän vitsaili, yritti tehdä vaikutuksen tai yritti pelotella, ja siksi maailman ihmisten tulisi olla varuillaan ja tietoisia profetiasta Pyhässä Raamatussa asiaa koskien.
Jos Jerusalemiin hyökätään, niin erittäin kauhea tapahtuma lankeaa eteemme:
Ja tämä on oleva
vitsaus, jolla Herra rankaisee niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia
vastaan: hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä seisoo jaloillaan, sen
silmät mätänevät kuopissansa, ja sen kieli mätänee sen suussa.
Sinä päivänä on tuleva
Herralta suuri hämminki heidän sekaansa, niin että he käyvät kiinni toinen
toisensa käteen ja toisen käsi kohoaa toisen kättä vastaan.
Myös Juuda on sotiva
Jerusalemissa, ja kaikkien pakanakansojen rikkaudet kootaan joka taholta:
kullat ja hopeat ja ylen paljon vaatteita.
Samoin on vitsaus
kohtaava hevosia ja muuleja ja kameleja ja aaseja ja kaikkea karjaa, mitä
niissä leireissä on - samankaltainen vitsaus. Sakarja 14:12-15
Vaikka tuota tapahtumaa on pelottavaa ajatella, niin Maestro Evangelistan tarkoitus ei ole saattaa ketään pelon valtaan. Hänen tarkoituksensa on saattaa ihmiset tietoisiksi tästä profetiasta, jotta sitä ei tapahtuisi. Tämä vitsaus ei tapahdu, kunhan hyökkäys Jerusalemiin ei toteudu. On meidän kaikkien etu, että maailman johtajat ovat harkitsevia ja rauhallisia asian suhteen ja tekevät tarvittavat ennakkotoimenpiteet ehkäistäkseen hyökkäyksen tapahtumasta.
Profetia ei tapahdu, mikäli me kuulemme ja tottelemme Jumalan Sanaa.
Miksi maailma on täynnä väkivaltaa ja kärsimystä? Lukekaamme Jumalan määritelmä.
Katso, minä asetan tänä päivänä teidän
eteenne siunauksen ja kirouksen:
siunauksen, jos te tottelette Herran, teidän Jumalanne, käskyjä, jotka minä tänä
päivänä teille annan,
mutta kirouksen, jos te ette tottele Herran, teidän Jumalanne, käskyjä, vaan
poikkeatte siltä tieltä, jota minä tänä päivänä käsken teidän vaeltaa, ja
seuraatte muita jumalia, joita te ette tunne. 5. Mooseksen kirja 11:26-28
Ovatko uskonnot ikinä kertoneet maailman ihmisille tästä Jumalan asettamasta toimintaohjeesta? Eivät ole!
Näissä jakeissa on selkeästi nähtävissä, että Jumalalla ei enää ole ylintä valtaa tai voimaa ihmiseen. Jokainen määrittää itse oman elämänsä; olipa se sitten hyvää tai pahaa sisältävä, he ovat itse tehneet elämänsä sellaiseksi, eikä siitä pidä syyttää Jumalaa.
On selkeästi nähtävissä, että jokaisessa tilanteessa ihmisen elämässä on olemassa kaksi vaihtoehtoa ja jokaisesta tehdystä teosta on seurauksensa:
- Tottele Jumalan antamia käskyjä ja saat siunauksen.
- Riko Jumalan antamia käskyjä ja seuraa muita jumalia, joita et tunne, niin saat kirouksen.
Jumalan käskyt ovat erittäin yksinkertaisia ja todellakin suoraviivaisia.
Eedenin Puutarhassa Jumala antoi Aatamille ja Eevalle säännöt/käskyt; yksinkertaiset ohjeet, joita he eivät noudattaneet. He saivat kirouksen ja tulivat karkotetuksi Puutarhasta! Yllä mainitun ohjeen mukaisesti toimittuna, mitä Aatami ja Eeva olisivat saaneet? Siunauksen!
Kukaan ei voi kiistää, ettei kärsimys olisi niin kaikkia kattava, että jokin maa tai kansakunta voisi väittää olevansa täysin vapaa aikaisemmin luetelluista katastrofeista. Tosiasiassa, reaaliaikaiset uutislähetykset radiosta, Tv:stä, kaapeli- ja satelliittilähetyksistä ja Internetistä tekevät jatkuvasti päivä päivältä selkeäksi, että tilanne on laajuudessaan koko maailmaa koskeva. Se saa ihmisen tuntemaan, että koko maailma on kirouksen alla joka vaan pahenee päivä päivältä.
Miksi? Yllä mainittu raamatun kohta tekee sen hyvin selkeästi nähtäväksi: Tottelemattomuus Jumalan antamien käskyjen suhteen ja kääntyminen Hänen antamiensa käskyjen vastaiseksi muita jumalia seuraamalla, joita emme ole tunteneet.
Mikäli olemme niin kauheassa kurimuksessa, meidän tulisi pysähtyä ja reagoida vastakkaisesti väärin tekemiimme asioihin. Kuitenkin uskonnot jatkavat saarnaamistaan ja saavat ihmiset rukoilemaan apua "jumalilta joita he eivät ole tunteneet", ja siten pahentavat tilannetta entisestään.
Näiden tosiasioiden perusteella meidän tulisi herätä syvästä unestamme ja avattava silmämme, jotta havahtuisimme ajattelemaan yllämme olevan kirouksen aiheuttajaa.
Jos tuo ei saa sinun huomiotasi heräämään, niin katsotaan eräs toinen kappale, joka antaa lisää käsityskykyä nykyisen maailman tilanteen aiheuttajiin:
Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. Ilmestyskirja 22:18-19
"Jos joku panee niihin jotakin lisää" - Vitsaukset tulevat hänen kärsittävikseen. Emmekö me juuri koe näitä kärsimyksiä tätä nykyä?
"jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista" - Niin ei ole enää osaa "elämän puuhun" eikä myöskään ole pääsyä pyhään kaupunkiin, Jumalan uusi kaupunki.
Joka ei tottele Jumalan Käskyjä, niin jokainen siten toimiva saa osakseen Jumalan rangaistuksen ja kirouksen. Pyhän Raamatun kirjoitusten lisäyksen tai poistamisen lisäksi, jos joku saa toisen ihmisen olemaan tottelematta Jumalan Käskyjä, niin sitä vakavampi rangaistus tulee!
Mistä
vitsauksista tässä kohdassa puhutaan? Onko niitä mainittu ollenkaan?
Jos et tarkoin noudata kaikkia tämän lain sanoja, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan, niin että pelkäät tätä kunniallista ja peljättävää nimeä, Herraa, sinun Jumalaasi, niin Herra panee sinun ja sinun jälkeläistesi kärsittäväksi erinomaisia vaivoja, suuria ja pitkällisiä vaivoja, pahoja ja pitkällisiä sairauksia. Hän kääntää sinua vastaan kaikki Egyptin taudit, joita sinä pelkäät, ja ne tarttuvat sinuun. ja kaikkinaisia muita sairauksia ja vaivoja, joista ei ole kirjoitettu tässä lakikirjassa, Herra nostattaa sinua vastaan, kunnes sinä tuhoudut. 5. Mooses 28:58-61
Jumala on itse varoittanut tulevista tapahtumista, vitsauksista, jotka tapahtuivat Mooseksen aikana Egyptissä, että ne tulevat tapahtumaan uudelleen. Erittäin vaaralliset virukset tulevat leviämään; kuten AIDS, Ebola, SARS, Lintuinfluenssa, hullunlehmän tauti (FMD), Sikainfluenssa, ja tuhoavia myrskyjä ja maanjäristyksiä, joita ei vielä koettu Mooseksen aikana. Ne ovat todisteina, että Jumalan langettama kirous on yllämme! Tälle ajalle Jumala on ennakkoon varoittanut meitä, että vitsaukset ja tuhot tulevat tapahtumaan uudelleen, jos me emme tottele Hänen Käskyjään, ja tahdomme lisätä Hänen Sanaansa.
Nyt kun me koemme tätä nykyä ylitsevuotavalla tavalla samanaikaisesti näitä kirouksia, niin kysymys kuuluu: Kuka on lisännyt Jumalan opetukseen? Jos maailmassa on paljon kuolemaa ja tuhoja: Kuka otti jotain pois Jumalan opetuksesta?
Tämä nettisivusto paljastaa kuka on vastuussa meidän epäonnestamme ja vastoinkäymisistämme!
Vaikka kauheita tapahtumia(sodat, katastrofit, nälänhätä, kulkutaudit) joita on kuvattu Ilmestyskirjassa, tapahtuu monia paikoin maailmassa, niin uskontojen pitäisi pysyä selittämään näiden tapahtumien merkitys ihmisille (jos ajatellaan heidän olevan Jumalan palveluksessa), kuitenkaan ei ole merkkiäkään nähtävissä kasvavasta huolesta asiaa koskien. He eivät edes tunnu käsittävän asian tilan vakavuutta ja vielä vähemmän, että hyväksyisivät maailman tilan olevan pahempi kuin Jeesuksen aikana!
Kun nämä vastoinkäymisemme ja kärsimyksemme kasvavat ja tavoittavat huippunsa kohti täyttymystään, niin uskonnot sanovat ihmisille, että nämä täytyy hyväksyä, koska se on "Jumalan tahto". Ne täytyisi kohdata kuin elämän tosiasiana. Kukaan ei ole edes rohjennut kysyä uskontojen johtajilta asiaa koskien. Eivät he kykene antamaan vastausta, koska heille ei ole annettu auktoriteettia selittää niitä.
Maestro Evangelistan ilmestysten kautta sinä tulet huomaamaan, että nämä tapahtumat ovat merkkejä matkalla kohti profetioiden täyttymistä, jotka sinä täysin ymmärrät luettuasi tämän nettisivuston - sillä huolimatta kaikesta hämmennyksestä ja monien levottomuudesta sekä peloista, niin kaikille on toivoa olemassa. Pysy tiukasti mukana jotta ymmärtäisit Jumalan Sanan Maestro Eraño M. Evangelistan ilmoittamana.
Mitä meille tulee mieleen kun me puhumme uskonnoista? Jeesus. Lukekaamme ensin hänen sanomaansa, sillä hänellä voi olla jotain tietoa koskien kyseistä asiaa.
Mitä Jeesus todella sanoi Pyhässä Raamatussa koskien "Herran Päivää"? Onko Jeesus todella palaamassa takaisin uskontojen opetusten perusteella?
Kuka on tulossa? Lue Jeesuksen antama todistus koskien "Ihmisen Pojan" tuloa, eikä "paluusta"
Sillä niin kuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus. Matteus 24:27
"Sillä niin kuin salama leimahtaa" - Tämä on merkki "ihmisen pojan" tulosta, Jumalan ennakkoon lähettämän miehen merkki.
Mitä se tarkoittaa?
Maestro Evangelista sanoo, "salama" tai välähdys, joka on mainittu, on merkki meidän aikamme kehittyneestä teknologian tilasta, tämä laajakaistayhteyksinen, kaapeliverkkojen digitaalinen aika, tai elektroninen aika maailmassa.
"leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen" - Tämä on satelliittiyhteyksien laajuuden ja nopeuden kuvaus, joka todentaa uutisten ja viestien olevan käytettävissä samanaikaisesti ympäri maailman.
"tulemus" - selkeästi "tuleminen" eikä Jeesuksen paluu, kuten uskonnot väittävät.
Jeesus ilmaisi selkeästi: Kyseessä ei ole hänen paluunsa, vaan ennalta määrätyn "Ihmisen pojan" tulo.
Mitä muuta hän sanoi?
Samoin
te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.
Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennen kuin kaikki nämä
tapahtuvat.
Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa. Matteus 24:33-35
Mitä merkkejä Jeesus sanoi tätä tapahtumaa koskien?
Hän ei selittänyt enää yksityiskohtaisemmin. Joten kuinka uskonnot voivat sanoa, näiden tapahtumien profetoivan hänen toista tulemistaan? Se tarkoittaa, että toinen mies tulee selittämään nuo sanat.
Maestro Evangelista antaa nyt Jeesuksen todistuksen meille kaikille.
Miksi Jeesus mainitsi "tämä sukupolvi" (jotkut arvelevat hänen viitanneen omaan sukupolveensa) hänen aikanaan? Hän oli profetoitu henkilö, jonka oli määrä pelastaa oma kansansa (ei koko maailman ihmisiä); mutta on mennyt jo 2000 vuotta, he ovat kaikki kuolleita, eikä Jeesus ole palannut. Menemme tähän hetkeen, jolloin ei ole vieläkään selkeästi määritelty pelastiko Jeesus kansansa vai ei.
Tuo voisi tarkoittaa, että Jeesus ei puhunut omasta sukupolvestaan. Hän puhui sukupolvesta, joka tulee todistamaan "Ihmisen Pojan tulemisen" täyttymisen ajan! Siis, kuka on tämä mies? Aivan varmasti se ei ole enää Jeesus!
"Ihmisen Poika" - Uskonnot ovat saarnanneet, että Jeesus tulee palaamaan lihallisena, mutta nyt me olemme oppineet, että asia ei ole niin Jeesuksen todistuksen perusteella. "Ihmisen Poika", joka on mainittuna, on Moosekselle ilmoitettu profeetta, 5. Mooseksen kirja 18:18-19, ja hän tulee olemaan Jumalan puhemies mainitulle "sukupolvelle".
Uskonnot ovat antaneet meille toisenlaista tietoa koskien tuota "päivää" ja ovat myös vaihtaneet tulevan henkilön tilalle "Jeesuksen paluu (toinen tuleminen)"; ihmiset ovat hämmennyksissä siitä syystä, että eksytys on piilottanut hämärän varjoon todellisen "Herran Päivän" merkityksen ja tuonut tilalle kuvitellun Jeesuksen loisteliaan paluu-uskottelun.
Mikä on tuo "sukupolvi", jonka Jeesus mainitsee olevan "Ihmisen Pojan" tulemisen todistaja?
Keitä he ovat?
Heräjä, miekka, minun paimentani
vastaan ja minun lähintä miestäni vastaan, sanoo Herra Sebaot. Lyö paimenta, ja
joutukoot lampaat hajallensa; mutta minä käännän jälleen käteni pienimpiä
kohden.
Ja näin on käyvä koko
maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas
osa siitä jää jäljelle.
Ja sen kolmannen osan minä
vien tuleen; minä sulatan heidät, niin kuin hopea sulatetaan, ja koettelen
heitä, niin kuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä
vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo:
"Herra, minun Jumalani". Sakarja
13:7-9
Ihmiset, joita Jumala kutsuu Hänen kansakseen tulevat olemaan niitä, jotka kutsuvat Häntä oikealla Nimellä!
Keitä ovat ihmiset, jotka kutsuvat Jumalaa Nimeltä"
Tahdotko tietää lisää koskien näitä ilmestyksiä? Tahdotko tietää Nimen, jolla Hänen kansansa ihmiset kutsuvat Jumalaa? Lue Maestro Evangelistan ilmestyksistä, jotka antavat avaimet ymmärrykselle tietää Jumalan Nimi ja ratkaisun eroon pääsystä nykyisestä ahdingosta.
Miksi me emme ole koskaan tienneet näistä Pyhässä Raamatussa olevista profetioista? Ketkä ovat vastuussa nykyajan kärsimyksistä?
Mitä uskonnot siihen sanovat?
He eivät tiedä aiheuttajaa tai ratkaisua, koska heillä ei ole Jumalan antamaa auktoriteettia paljastaa näitä asioita. Heitä ei ole ennalta lähetetty! Tämä verkkosivusto selittää Maestro Evangelistan ilmestysten kautta vastaukset kysymyksiin, joihin uskonnot eivät kykene vastaamaan. Katastrofit, joita koemme juuri nyt, tulevat sulkemaan otteeseensa maailman… ja se "päivä" tulee tapahtumaan. Tämä verkkosivusto tiedottaa meitä kaikkia siitä asiasta.
Anna itsellesi aikaa lukeaksesi Maestro Evangelistan ilmestyksiä ja tulet näkemään, että maailman ihmisiä kohtaavista katastrofeista huolimatta, on olemassa toivo paremmasta elämästä meille kaikille.
Jos sinun uskonnollinen johtajasi kieltää sinua lukemasta tai estää sinua tutustumasta Maestro Evangelistan ilmestyksiin tältä verkkosivustolta, niin mitä he oikein pelkäävät? Miksi he ovat huolissaan? Jos heidän opettamansa on Jumalalta, niin eihän silloin ole todellakaan mitään pelättävää. Nyt pääset todistamaan ovatko he todella Jumalan miehiä vai eivät.
Maestro Evangelista ei ole perustamassa uutta uskontoa tai liikettä. Kyse ei ole lahjoitusten pyytämisestä tai minkään tai minkäänlaisen myymisestä. Mitään sinulta ei kysytä eikä vaadita palautuksena. Maestro Evangelista täyttää ainoastaan minkä Jumalan on hänelle antanut tehtäväksi: Selittää Jumalan Sana Pyhään Raamattuun kirjoitetulla tavalla ja esitellä maailman ihmisille Jumalan Nimi; huolimatta siitä ottavatko ihmiset vinkistä vaarin vai eivätkö, se on jokaisesta itsestään kiinni.
Opi tietämään kuka lisäsi Jumalan Käskyihin ja kuka otti Sanoja sieltä pois.
Jatkaaksesi,
Maailmassa olevan Hajaannuksen ja Ongelmien Pääsyy Sekä Aiheuttaja